Runoja ja kirjoituksia

Pieni tyttö juoksi
kysyen äitins' luoksi:
Äiti, äiti kerro mulle
onko huomenna huomen?
Kun radiossa kerrottiin:
Et' huomenna ohjelma alkaa.
Minä tiedän viikonpäivät:
maanantai, tiistai...
On niitä seitsemän,
mutta mikä niistä on huomen?
Kun yö nukutaan
ja aamulla herätään,
onko sitten huomen
Voiko aamulla sanoa:
Huomenta, nyt on huomen-päivä?

Kuulehan tyttöseni,
on huominen aina edessäpäin.
Eilinen on mennyttä.
Siitä voimme muistoja kertoa,
mutta mitä huominen tuo tullessaan,
se on salaisuus,
joka ratkeaa kun tulee huomen,
mutta se on aina huomenna.

Huomen on nopea,
se aina meidän edellä kiitää.
Me emme aikaa kiinni saa.
Voimme katsoa vain päivien taa,
emme aikaa tulevaa.

Se on kumma juttu. Mutta ainakin minä olen huomannut, että kun istuu nuotion ääressä, niin usein tuntuu, että savu seuraisi minua. Siirtyi sitten minne tahansa...tuonne...tai tänne...niin aina se tuntuu seuraavan...ikäänkuin se haluaisi hönkäillä paksuja, harmaita kiehkuroitaan juuri minun kasvoilleni...juuri minun nenääni..!! Minun vaatteilleni..paksuja, harmaita vesihöyryn ja hiilidioksidin täyteisiä hönkäyksiä. Ehkä se ajattelee, että tuo on niin luonnon, erämaan ja erätulien ystävä, että se rakastaa nuotion lämpöä syksyn pimeydessä..haluaa istua tulen loimussa pakkasen paukkuessa metsän puissa ja keväällä kurkiaurojen kaartaessa. se vaan istuu metsässä ja odottaa, että vesi kiehuisi mustakylkisessä pannussa tulen loimussa...ehkä se tuli ajattelee, että tuo on se parkkiintunut erämään ystävä, joka rakastaa pihkan ja tervaksen tuoksuisen savun täyteläistä hajua... joka haluaa tuntea sen nenässään, maistaa suussaan.. Haluaa tuntea savun ja tulen, jonka jo esi-isämme vuosituhansia sitten tunsivat tullessaan tänne kaukaisen Suomen saloille rakentamaan majojaan..elämään elämäänsä.